Savesta astiaksi -lehti

Savesta astiaksi- lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, jouluksi ja juhannukseksi. Se sisältää opetuskirjoituksia sisäisen parantumisen alueilta, todistuksia henkilöiltä, jotka ovat saaneet kokea sitä omassa elämässään sekä Betania-kodin ja Rauhala-kodin kuulumisia.

Lehden hinta on 7€ ja sen voi myös tilata. Vanhempia lehtiä on myös saatavissa, hinta 1€.



TOIVOSSA VÄKEVÄT

Sain 80-luvun alussa mahdollisuuden olla puoli vuotta Englannissa C.T. Studdin perustamassa WEC- lähetyskeskuksessa (Maailman evankelioimisen ristiretki) tarkoituksena opiskella englantia, mutta omien voimavarojen vähyyden ja masennuksen vuoksi se jäi melko vähäiseksi.

Tunneliin
Ennen tätä vaihetta minun elämäni juna oli ajanut tunneliin, eikä valoa näkynyt missään.
Olin joku vuosi aikaisemmin, ymmärtäen sen Jumalan johdatukseksi, siirtynyt kokonaan toisenlaiseen hengelliseen viitekehykseen. Aivan alussa Jumala antoi sanoman sisäisestä parantumisesta, joka oli uusi ja ihmeellinen, ja avasi ovia moniin seurakuntiin erityisesti naistenpäivien opettajaksi. Mutta alkuihastuksen jälkeen kohtasin myös monia sellaisia ongelmia, joita en osannut mitenkään ennakoida tai ymmärtää. Olin erilainen. Taustani hengellisessä työssä ev.lut. kirkon diakonina ja nuorisonohjaajana herätti kysymyksiä: voiko kirkosta tulla mitään hyvää tai hengellistä, ja puheessakin oli vieras ininä. Olin hämmentynyt ja epävarma, en tiennyt, miten toimia nykyisessä tehtävässä seurakunnan evankelistana, jota en kokenut olevani.
Vähitellen hämmennys johti suuriin epäilyksiin Jumalan johdatuksesta ja Hänen tahtonsa ymmärtämisestä ja muuttui epätoivoksi ja ylipääsemättömäksi ahdistukseksi ja masennukseksi.

Keskuksessa
Muistan, kuinka siellä WEC- lähetyskeskuksen joka-aamuisessa työpalvelussani vanhan linnan pitkiä käytäviä siivotessani vain huokailin Jumalalle, koska ei ollut sanoja rukoilla. Mutta minua kantoi mielikuva, että riipuin Jeesus-nimen J-kirjaimen koukussa, toivon koukussa. Eikä se koskaan pettänyt!

Sitten eräänä toukokuun sunnuntaina ollessamme Gold Hillin baptistikirkossa, jossa yleensä kävimme ja jossa oli ensin tunti ihanaa yhteistä ylistystä ja toinen tunti selkeää Raamatun opetusta, Pyhä Henki piti minulle oman saarnan, koska en pystynyt ymmärtämään riittävästi yhteistä julistusta. Sen sisältö oli hyvin lyhyt: “Niin seisoi Jeesus rannalla...” Eikö se olekin Raamatussa, mutta missä tilanteessa seisoi Jeesus rannalla?
Kun palasimme kokouksesta, aloin etsiä, ja löysin kohdan Johanneksen evankeliumista: “Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla… Niin Jeesus sanoi heille: ’Lapset, onko teillä mitään syötävää?’ He vastasivat: ’Ei ole’ ... Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää… Jeesus sanoi heille: ’Tulkaa einehtimään’”. (Joh. 21:4,5,9,12)

Pettynyt Pietari
Opetuslapset olivat pettyneitä ja turhautuneita ja varmasti hämmentyneitä muuttuneesta tilanteesta. Ja niin tapahtui, että “:Kun opetuslapset olivat yhdessä, Simon Pietari sanoi heille: ’Minä menen kalaan’. He sanoivat hänelle: ’Me lähdemme myös sinun kanssasi’. Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen; mutta eivät sinä yönä saaneet mitään.” (Joh.21: 2,3)
Koko yön he olivat yrittäneet, mutta ei sintin sinttiä!

Niin seisoi Jeesus rannalla
Ja kun oli aamu, ja he palasivat rantaan, niin Jeesus seisoi rannalla. Ja kun he olivat syöneet, otti Jeesus Pietarin erilleen ja kysyi: “Olenko minä sinulle rakas, rakastatko sinä Pietari minua?” Rakastihan Pietari Jeesusta, oli aina rakastanut. ”Rakastan, Herra, kyllä sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Kolmesti hän joutui sen vakuuttamaan, kolme kertaa kiellettyään Mestarinsa! Ja niin Pietari kutsuttiin uudelleen, kolme kertaa: ”Kaitse ja ruoki minun lampaitani ja karitsoitani!” Synkkien pettymysten, epäilysten ja epäonnistumisenkin jälkeen Pietari sai alkaa uudelleen! Ja uskon, että silloin Pietari muisti myös Jeesuksen sanat viimeisellä aterialla, kun hän oli uhonnut olevansa valmis Hänen kanssaan menemään vaikka kuolemaan: “Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloaksensa teitä niin kuin nisuja, mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.” (Luuk. 22:31,32)

Niin Jeesus seisoi myös minun elämäni rannalla. Ja aivan samoin, kuin Jeesus kutsui Pietarin, Hän kutsui myös minut: Ruoki minun lampaitani, kaitse minun karitsoitani, hoida minun kansaani...
.
Kuolinkivut - synnytystuskat
Kun palasin Englannista, meni vielä aikaa ennen kuin Jumala vahvisti työkutsunsa uudelleen. Se tapahtui eräänä harmaana syksyisenä päivänä hyvin henkilökohtaisella tavalla. Kotini lähellä korkean harjun päällä oli lenkkipolku, jossa usein kuljin vuodattaen sydäntäni Jumalalle. Siellä polun laidassa oli kanto, josta näkyi kaunis maisema alapuolella olevalle järvelle. Usein istuin siellä itkemässä, kipeällä sydämellä kysellen: ”Herra, avautuuko tästä koskaan mitään? Ovet ovat kiinni, eikä minulla ole maallista ammattia, mihin voisin palata?” Silloin Pyhä Henki tuli jälleen avuksi muistuttaen, että heprean kielessä kuolinkivut ja synnytystuskat ovat samaa sanajuurta. “Kun Sinä nyt itket täällä kannollasi oman vehnänjyväsi kuolinkipuja, taivaassa nähdään jo uusien Jumalan valtakunnan mahdollisuuksien synnytystuskat!” Se riitti! Siinä oli toivo!

Kun jyvä on yksin, pimeässä ja kosteassa, se kuolee. Miksi minun elämäni ja hengellisen työni piti kulkea tämän kipeän kuoleman prosessin läpi? Siksi, että ne hengelliset tulkinnat ja työmuodot jotka osasin kirkon työssä eivät toimineetkaan enää tässä uudessa tilanteessa. Vanhan piti kuolla, että Jumala voi antaa uuden hengellisen voitelun ja toimintatavat.
Kolmen vuoden jälkeen alkoivat uudelleen matkat seurakuntiin sekä Suomessa että Ruotsissa suomalaisten ryhmiin sielunhoito- ja naistenpäiville sisäisen parantumisen sanoman kanssa, kuoleman prosessin jälkeen.  Kun päivien lopussa oli yltäkylläisten sydänten yhteyttä - tilaisuus, vapaa sana, jossa sai tulla kertomaan, mitä oli saanut, muistan, kuinka ihmiset melkein juoksivat eteen ja aivan kuin posket pullollaan jakoivat sitä, mitä Herra oli tehnyt. Kun kuuntelin niitä todistuksia, tuli aina niin arka ja nöyrä olo: Voi Herra, minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä ihmiset ovat kokeneet. Eihän se vanha jyvä tiedä, mitä siitä on syntynyt! Sehän on kuollut!  

Tulevaisuus ja toivo!
Miksi avasin teille sydämeni näin henkilökohtaisesti? Siksi, että tiedän, että tänä päivänä on niin paljon niitä Jumalan naisia ja miehiä, niitä Jumalan ihmisiä, jotka kokevat juuri nyt olevansa yksin, pimeässä ja kosteassa, aivan samalla tavalla kuin Pietari ja minä: olen joutunut sivuun Jumalan työstä ja suunnitelmasta. Mitä minulle on tapahtunut? Miten tähän on tultu? Olen pettänyt Jumalan, tie on tukossa, olen epäonnistunut! Masennus ja epätoivo valtaa mielen, elämän juna on tunnelissa.
Mutta mieletön on se joka pelästyy pimeyttä ja hyppää ulos kesken matkan! Eräänä päivänä, kun juna tulee ulos ja valo jälleen voittaa, ymmärrät ja näet jälleen, missä Jumalan tie kulkee! Odota Herraa! Hän antaa sinullekin tulevaisuuden ja toivon!

Vuokko Eräranta